Elämäni on ennalta määrätty kotimatka,arvaamaton vaellus läpi pimeyden,sumuisten laaksojen, läpi sellaisten pimeiden ja kirkkaiden päivien ja läpi auringonpaisteen.

Olisi löydettävä se jokin,opittava kulkemaan pää pystyssä ja nähtävä,että rumuudessakin piilee kaunes ja pahimmassakin tuskassa lupaus huomisesta. Minä olen langennut enkeli,ihminen joka voi kuitenkin muuttua ja muuttaa mielensä. Vaikka minulla olisi selkeä suunta elämälleni, olen minä silti vain meressä ajelehtiva kala, autiosaari joka odottaa. Innokkaana oppimaan, toisaalta väsynyt virheitä toistamaan. Paljon nähtävää niin paljon sanottavaa, pitääkö 'äneen huutaa vai saako hiljaa sanoa, minä tahtoisin sinun pelastavan minut.

Olen vasta nuori, sielultani vanha. Olen nähnyt ja kuullut tämän kaiken ennenkin. Olen lentänyt sellaisissa myrskyiss,uinut siellä syvimmissä merissä ja kokenut trooppisia myrskyjä joita kukaan ei uskoisi minun kokeneen. Olen mennyt rikki niin monesti että jos laskisin kaikki en pysyisi laskuissa, vaan saisin itseeni vain säröjä lisää kaikkea muistellessa. Minuun upotettuja veitsiä on tuhansia, liekö tuo riittääkään. Arvet eivät minua kaunista,ne tekevät vain kipeää. Saisinpa tilalle paljon ehjää,jotain mitä en ikinä osannut odottaa. No Minä sain rakkautta sitä suurinta mitä kauan sitten lakkasin etsimästä,minua kun rakkaus on aina vain satuttanut ja pohjaan pudottanut..

Kun mulla oli puukko lapaluiden välissä niin monesti, polvet ruvella konttaamisesta ja pää täynnä muistikuvia sellaisesta joita ei soisi kenenkään kokevan,silloin mä aloin ikäänkuin mädäntyä sisältä, kuolla ja muuttua harmaaksi. Kun mä koin mielessäni kaikki ne likaiset kädet omaa viettelystään hakevat, kun mä upposin muistoihin joita pakoon mieluummin olisin juossut vain niihin jäätyneenä vaelsin,silloin musta tuntui siltä ettei mikään voi poistaa häpeää ei kipua eikä vihaa. Minä Halusin unohtaa keinolla millä hyvänsä,minä tahdoin palan taivaasta joka oli minun helvettini siinä missä edellinenkin.

Jos mä olisin kokenut vähemmän tai ollut kovempi,vahvempi ja vain pää pystyssä kulkenut,ihmisyyteni pois sulkenutt? Tää kaikki voisi olla niin paljon helpompaa? Kuka sen sitten sanoo, kuka tuntee mitä minä tunsin tai iltoisin tunnen?  Minusta muovautui tälläinen, en ole siihen tyytyväinen, mutten voi tietää toistakaan vaihtoehtoa ehkä minä siihen olisin paljon vähemmän tyytyväinen. Mene ja tiedä..

Mun muistelu ja kuplan sisään jäätyminen on juurikin sellaista,että tuijotan vanhaa filmiä eestaas. Loputtomiin. Jos elokuvaa katsoo montamonta kertaa huomaa siinä aina jotain uutta,minä aina jotain lisää satuttavaa. Jumissa olin mä niin kauan,ikäänkuin lukittuna siihen filmikoteloon ja filmillä ei ollut näytösaikoja varattu se pyörähti päälle kuin rikkinäinen kone välittämättä siitä tahtoiko kukaan niin. Silloin tällöin kotelon kansi saattoi hieman raouttua ja luulin päässeeni pois vain todetakseni että sinne ängettiinkin tuhansia tunteja kuvia lisää. Ei sieltä pääse, eikä kantta saa raoettua mitenkään, vain hyväksymällä että tällä kaikella on tarkoitus ja kokemallasi jokin merkitys. No helpommin sanottu kuin tehty kun sinut on ahdettu ja sullottu filimikoteloon muistojesi kanssa..